Tӓhӓn vӓliin ajattelin jakaa runon, joka syntyi tuon ahdistavan ja vaikean ajan loppupuolella. Ei asiat ihan noin kӓrkeviӓ ole, mutta se oli sen hetken fiilis. :)
Nimi siis on tuo
pumpulityttӧ.
" Ei musta ole tӓhӓn.
En laulua pysty kirjoittamaan,
en sanoja paperille mistӓӓn saa.
Kuitenkin kaipaan lohduttajaa,
tunteille sӓvelen antajaa.
Aina ei jaksa rakastaa,
aina ei tiedӓ mitӓ se tarkoittaa.
Aina ei pysty antamaan,
joskus ei edes ottamaan.
Haluan vain istahtaa,
antaa sӓvelten soljua solkenaan
tuoden tunteeni mukanaan,
vieden ajatukseni Korkeimman eteen.
Olen pumpulityttӧ,
iloinen, huoleton pumpulityttӧ.
Minusta maailma on kaunis.
En usko pahaa olevankaan,
kunnes jokin romahtaa,
idylli sӓrkyy, minua sattuu.
Silloin minӓ ihmettelen:
miksi minut on tuotu maailmaan...
pumpulityttӧ, joka ei osaa eikӓ halua varoa, ei kovettaa.
En kuulu tӓhӓn maailmaan.
Nousen taas, en usko pahaan
ja taas pudotaan. "