torstai 2. toukokuuta 2013

Pölyinen Jumala?

Käsiini etsiytyi yli vuosi sitten kirjoittamani juttu. Siinä kerron mitä Jumala minulle silloin puhui. (Se saattaa joidenkin mielestä kuulostaa oudolta, niiden jotka eivät ole tutustuneet Jumalaan persoonana.)

Siihen aikaan olin kiireinen ja pääni sisällä ei ollut oikein aikaa Jumalalle. Ihmettelin monesti miten kuulin nimeäni kutsuttavan tosi monissa paikoissa, esimerkiksi uimahallissa. Ja kuitenkaan kukaan ei näyttänyt kutsuvan. Ohitin nuo hetket ajatellen, että ehkä olin kuullut väärin, tai sitten jollakin muullakin oli sama nimi kuin minulla. (Asun pienellä paikkakunnalla, ei ole mitenkään mahdollista että omaa hieman epätavallisempaa nimeäni olisi niin monta. Eikä sitä ole tapahtunut enää muissa elämäntilanteissa sen jälkeen.)

Eräänä päivänä olin juuri juontanut seurakunnassani jumalanpalveluksen, kun kuulin kokouksen jälkeen eteisaulassa taas sen. Se oli pehmeä miehen ääni, painokas ja vakava, mutta samaan aikaan lempeä. Kuulin sen aivan selkeästi, ja olin varma että joku mies oli lähistöllä sanonut nimeni. Jollakulla oli selvästi minulle asiaa. Katselin ympärilleni, eikä ehdokkaita teolle juuri näkynyt. Ainoalta mahdolliselta kysyin sitten oliko hän sanonut nimeni. Hän kielsi ja minä jäin ihmettelemään. Ystäväni tokaisi vain: "sun päässä suhisee", ja lähdimme kahville. Silloin aloin kuitenkin ensimmäistä kertaa ajatella, että kutsuja olisi Jumala.

Kotiin palattuani tunsin, miten Jeesus pyysi minua polvistumaan ja kuuntelemaan. Tiesin, että hänellä on asiaa. Sivuutin hänet kuitenkin, erittäin huonosta tekosyystä: en muka jaksanut. Kuitenkin tein kaikkea muuta. Illalla, kun olin jo päässyt peiton alle tunsin taas kuinka hän seisoi siinä ja katseli minua. Minua painoi se, etten ollut aiemmin totellut, mutta se oli vieläkin erittäin vaikeaa. Vähältä piti etten jäänyt lämpimän peiton alle. Onnekseni päätin kuitenkin lopulta nousta ja polvistua hänen eteensä lattialle. Hänkin oli istumassa. Kesti ikuisuuden ennen kuin sain ajatukseni koottua, niin että pystyin keskittymään häneen. Jumala on hyvin huumorintajuinen ja hän on monesti vitsaillut kanssani, mutta tuolloin hän oli kovin vakava.

Niin, kun sitten viimein keskityin häneen, huomasin että hän oli ojentanut minulle iloisen värisiä värikyniä. Hän kehotti piirtämään unelman. Olin hämmästynyt, mutta tein niin kuin hän sanoi. (En siis konkreettisesti piirtänyt, vaan kuvittelin mitä piirtäisin.) Piirsin lapsenomaisesti iloisen kuvan, jossa aurinko paistoi ja pihalla pienen mökin edessä oli mies, vaimo ja lapsia. Sen jälkeen kysyin mitä seuraavaksi tapahtuu. Vastaus yllätti minut täysin. "Revi se." Olin tyrmistynyt. "Anteeks mitä?", ajattelin. Vaikka kuinka yritin kuvitella hänen sanovan jotain muuta, hän ei sanonut. Ainoastaan: "Revi se". Katsoin häntä hämmästyneenä, mutta revin sitten unelmani ja tiputin silput hänen eteensä. Olin hiljaa ja odotin selitystä. "No, tarvitko minua nyt?", hän kysyi. Nyökkäsin. Sisälläni kyti edelleen pieni kapinanpoikanen, mutta nielin sen. Jumala jatkoi: "Sinulla saa edelleen olla unelma, mutta jätä minulle minun paikkani. Älä turvaudu minuun vasta kun repeää."         Minä itkin.
Ymmärsin, että se oli varmasti ollut Jeesus, joka minua oli kutsunut. Hän oli seissyt aivan vieressäni, ja minä vain kävelin pois. Taas kerran. Olin unohtanut hänet.

On hyvä muistaa, että ykkönen on aina Jumala. Silloinkin, kun et aseta häntä ykköseksi. Jumala ei tule pölyiseksi, vaikka kävelisitkin pois ja unohtaisit hänet. Hän ei edes jää paikoilleen, vaan jatkaa toimiaan. Hän vain yksinkertaisesti on ykkönen ja ihmiselle on hyväksi, jos hän myös sijoittaa Jumalan siksi. Ei pelkästään teoriassa, vaan myös käytännössä. Se on usein vaikeaa, ajatuksia kun pyörii monenlaisia. (Tuolloin minulla oli muun ohella vahva ihastuminen viemässä päästäni tilaa.) Mutta kun pääsee Jumalan läsnäolon makuun, ei ole vaikeaa pitää häntä kaikkea muuta tärkeämpänä. Jumala on ihana ollessaan niin kärsivällinen meidän kanssa, vaikka me ohitetaan hänet kerta toisensa jälkeen. Ja voi sitä riemua, kun hän tietää meidän vihdoin keskittyvän häneen. : ) Ei ole suurempaa rakkautta kuin hänen rakkautensa meitä kohtaan.

Toivottavasti tämä oli jollekulle juuri se juttu, mitä tähän hetkeen tarvitsi.