Vapaaseurakunnassa oli kaunis joulujuhla. Todella kaunis ja lämpöinen. Mutta itketti. Eksynyt tyttö sisälläni itki. Vieläkin. Ahdisti. Kuitenkin menin vielä toiseenkin joulujuhlaan, joka oli alkanut myöhemmin. Istuin eteisen penkille kuuntelemaan, kun pastori puhui. "Vaikka joulu on ilon juhla, on sen aika joillekin ihmisille surun aikaa. Näille ihmisille on annettava oikeus surra...". Jotenkin näin hän sanoi, ja eksynyt tyttö itki lisää. Itki niin paljon, että kuoren päälläkin valui kyyneliä, ja joku joka sattui oikeaan aikaan katsomaan, saattoi sen nähdä.
Joulujuhlan jälkeen me kolme astuimme ulos, viimeisinä kaikista. Yksi lähti suuntaansa, toinen torpallemme. Minun olisi tehnyt mieli alkaa vaeltamaan umpimähkään, mutta pakko kai sen toisen kanssa oli mennä. Kuitenkin alkoi ahdistus purkautua sisältäni, kun se pieni tyttö sisälläni huusi ja takoi nyrkeillään kylkiluitani, potki mahaani. Itkin, naurahtelin, pysähtelin ja potkin lunta, kunnes työnsin laukkuni puhelimineen ja avaimineen torppalaiselle ja lähdin eri suuntaan. Se huuteli vielä perään heippoja, mutta en halunnut enää vastata. En edes kääntänyt katsettani, aloin vain kävellä vauhdilla eteenpäin. Oli pakko tehdä jotain. Kävelin sinne minne nenä näytti, lujaa. Kävelin ehkä reilut puoli kilometriä, kunnes vauhti alkoi hiipua. Halusin pysähtyä. Seisahduin paikalleni. En tiedä kuinka kauan seisoin siinä aivan liikkumatta, saattoi olla viisi minuuttia, vartti, tai enemmän.. Välillä itkin, välillä tuijotin vain ilmeettömänä eteenpäin. Joka tapauksessa tuntui hyvältä, kun kylmä alkoi hiipiä legginsieni läpi. Pakkasta oli kymmenisen astetta, ja minulla oli joulujuhlahepenet takkini alla. Aloin kuitenkin taas jossain vaiheessa kävellä auton ajaessa ohi. Löysin paikan, mistä olin aikonut kääntyä, mutta tienviitta oli aivan lumessa. Se oli kummallista, koska kaikki aiemmat samansuuntaiset viitat olivat puhtaita. Jotenkin se tuntui sopivan tilanteeseen. Seisoin siinä ja mietin harppoisinko korkean hangen läpi puhdistamaan viittaa varmistuakseni tiestä, vai jatkaisinko matkaa välittämättä. Astuin lumihankeen kerran, toisen ja vielä kolmannen, että yletyin työntämään tolppaa, ja iloisesti siitä lensi lumet juuri sen verran, että näin sen olevan oikea tie. "Hmh", ajattelin ja lähdin kulkemaan sitä pitkin.
Se tie oli kaunis. Olin aina ajatellut sen olevan kaunis. Kotoisia mökkejä valoineen sen varrella. Ja tulin itsekin iloisemmaksi, kun kylmän ajatteleminen valtasi tilaa tajunnastani. Pakkanen jäädytti tunteitani. Sen tien päättyessä alkoi jo olemaan niin kylmä, että minun oli pakko lähteä vauhdilla kotiinpäin. Pelkäsin jo jalkojeni puolesta, ja käsissä ainakin oli harmaata, kun rappukäytävässä tarkistin. Tosin niissä on aika helposti harmaata, tai ainakin sinistä. Seisoin hetken oven takana, ennen kuin aukaisin sen. Ahdistus oli palannut. Tai ei se ollut koskaan häipynytkään, mutta kylmä sai sen hetkeksi piiloon. Riisuin ulkovaatteet ja istuin sohvalle. Istuin siinä pitkään tuijottaen tyhjyyteen, kunnes halusin ettei torppalainen näe. Kävelin keittiöön, ja valuin seinään nojaten istumaan lattialle. Ahdistuksella ei ollut sanoja, enää yhtäkään. Värisin vielä pitkänkin ajan päästä, kun viilentynyt kehoni lämpeni pikkuhiljaa.
Sitten, kun olin istunut jo k a u a n, katseeni osui kaappiin, joka oli tiskipöydän alla. Ja minun teki mieli mennä sen sisään. Hetken katseltuani sitä avasin sen oven, vedin sieltä tavarat lattialle, ja ryömin niiden tilalle. Suljin ovet jäljessäni. Minua alkoi hihityttää, kun ajattelin mitä tein. En muista koska olisin viimeksi ollut kaapissa, pienessä kaapissa! Aikuinen nainen. Sitten mieleeni tuli ajatus. "Jumala on täällä kanssani." Kysyin Jumalalta: "Mahdutko sääkin kaappiin?". "Tässähän mä oon", se vastasi. "Miks ihmeessä?", ihmettelin. "No miks sä oot täällä? Mä oon siellä missä sääkin oot.", oli vastaus. Se oli kerrassaan hassua. En osannut ajatella, että Kaikkivaltias Jumala tulisi pieneen keittiön kaappiin tiskipöydän alle, vain siksi että sen lapsikin oli ryöminyt sinne tuskassaan. Hmm.. Siisti heppu!
Jonkin ajan kuluttua kuului toisen torppalaisen ääni: "Missä sää oot?". Puhelimeni soi, ja se etsi sille vastaajaa. Se tuli keittiöön, katsoi tavaroita lattialla ja sanoi "Mitä ihmettä?", tuli kaapille ja avasi oven. Ja sitten kuului naurua. Se oli äiti, joka oli soittanut. Soitin sille takaisin ja tokaisin melko iloisesti: "Mää oon täällä kaapissa!".
- - - - - - - - - -
Seuraavan päivän iltana aloin yhtäkkiä piirtää, ja yllätyin kun huomasin mitä piirsin. Siinä oli tyttö naama kohti taivasta, kädet kohotettuina, ja aurinko säteili hänen päälleen. Ja tyttö oli onnellinen. Ajattelin, että tämä tuli nyt kyllä Jumalalta. Tuli parempi olo, ja se olo jatkui vielä sitäkin seuraavana päivänä koko päivän. Pitkästä aikaa olin kiitollinen ja onnellinen. Siitä on todella kauan, kun viimeksi olisin ollut hyvällä tuulella ilman, että ahdistus olisi kuitenkin koko ajan ollut jossain sisimmässä! Kiitos Jeesus! Olinkin kirjoittanut ennen tuon piirustuksen tekemistä Jumalalle lahjatoivelistan, jossa pyysin vain, että voisin oikeasti nauttia joulusta, ja kaikki olisi taas hyvin. Tuli nopea vastaus:
"The time will come, and it will be soon. Don't worry my daughter, I'll rescue you."
Nuoren naisen kasvutarina, joka johtaa Suomessa eletystä elämästä matkusteluun Jumalan kanssa. Keskiössä eläminen suhteessa elävään Jumalaan.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Sähköpostia Jumalalle
Kirjoitin sähköpostia Jumalalle. Painoin lähetä.
"Virhe
Osoitetta "Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan luoja" kentässä "Vast. ott." ei tunnistettu. Varmista, että kaikki osoitteet on muotoiltu oikein."
Höh. Ei se sposti näköjään ymmärrä, kuka senkin toiminnan on mahdollistanut. Olisin halunnut vastausviestin...
"Rakas Isä.
Olen tyhjä ja kaipaan. Kaipaan sinua. Kaipaan enemmän. Kaipaan lähemmäs. Kaipaan syliisi. Olen vain pieni tyttäresi, ollut liian kauan omillani. Liian kauan hakenut sylille korviketta kiireistä, tehtävistä, ihmissuhteista, tai milloin mistäkin.
Nyt olen tässä. En halua paeta rakkauttasi. En halua väistää katsettasi. Kosketa minua. Janoan sitä. Isä, kaipaan kosketustasi, joka saa minut ihmettelemään miten mikään muu on voinut koskaan minua koskettaa. Miten mikään muu on koskaan voinut tuntua miltään. Haluan hengittää hengitystäsi. Samaa ilmaa, jota sinä puhallat sieraimistasi. Se on elämää. Oikeaa, aitoa, täyttä elämää. Rakastan elämää.
Pyydän, että tänä iltana peittelisit minut siunaavalla rauhallasi, hoitavalla läsnäolollasi. Että saisin nukkua rakkaudessasi uuteen aamuun, ja herätä tuntien uuden mahdollisuuden aivan askeleen päässä itsestäni. Haluaisin nähdä auringon. Toivon. Uuden päivän. Mitään ei ole menetetty. Tahdon nähdä sinut. Vaikka en näkisi kasvoista kasvoihin, niin sitten aamu-usvassa, auringonnousussa, ihmisen askelissa, äänissä, unissa, maailman väreissä. Kaipaan tuntea, nähdä, kuulla.. aistia, että olet siinä. Olet aina ollut.
Pieni uskoni ei riitä ruokkimaan minua. Tarvitaan sinut. Ole minulle todellinen täällä, tässä ajassa jossa on vaikea nähdä edes omia tekojaan. Haluan kulkea sinussa, maistaa Taivasta maan päällä. Odotan. Odotan paljon, niin paljon, että näkisin sinut. Näkisin silmäsi, täynnä rakkautta. Niin täynnä ettei rakastunein mies, rakastunein nainen voisi sitä koskaan katseessaan ilmaista. Sinun hyväksyvän katseesi. Odottavan olemuksesi. Odotat minua. Tunnet minut. Olet valmistanut minulle sijan. Paikan. Sitä kohti haluan vaeltaa, ottaakseni sen kerran vastaan. Kulkea askeleissasi sitä kohti. Tiedän, että olet kulkenut edelläni. Tiedät, että seuraan. Valitset parhaat reitit. Huolehdit minusta, ja matkanteostani.
Olen odotettu. Voi miten ihanaa on olla odotettu. Jos joskus täällä olen tuntenut itseni odotetuksi ja ilon aiheeksi, kuinka paljon enemmän siellä! Voi, siellä ei ole verhoja, ei ainuttakaan harsoa välissämme! Ei ainuttakaan estettä olla yhdessä. Ikuisesti. Ja miten kaunis saan tuntea olevani! Jos täällä olen joskus ajatellut olevani kaunis, niin varmasti tuhannesti kauniimpi siellä!
Niin, pieni tyttäresi seikkailee vielä täällä. Mutta aikoo olla uskollinen Isälleen ja Kuninkaalleen loppuun saakka. Kiitos Isä, että rakastat. Amen.
Kaipuun täyttämällä sydämellä, *Sheessa."
"Virhe
Osoitetta "Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan luoja" kentässä "Vast. ott." ei tunnistettu. Varmista, että kaikki osoitteet on muotoiltu oikein."
Höh. Ei se sposti näköjään ymmärrä, kuka senkin toiminnan on mahdollistanut. Olisin halunnut vastausviestin...
"Rakas Isä.
Olen tyhjä ja kaipaan. Kaipaan sinua. Kaipaan enemmän. Kaipaan lähemmäs. Kaipaan syliisi. Olen vain pieni tyttäresi, ollut liian kauan omillani. Liian kauan hakenut sylille korviketta kiireistä, tehtävistä, ihmissuhteista, tai milloin mistäkin.
Nyt olen tässä. En halua paeta rakkauttasi. En halua väistää katsettasi. Kosketa minua. Janoan sitä. Isä, kaipaan kosketustasi, joka saa minut ihmettelemään miten mikään muu on voinut koskaan minua koskettaa. Miten mikään muu on koskaan voinut tuntua miltään. Haluan hengittää hengitystäsi. Samaa ilmaa, jota sinä puhallat sieraimistasi. Se on elämää. Oikeaa, aitoa, täyttä elämää. Rakastan elämää.
Pyydän, että tänä iltana peittelisit minut siunaavalla rauhallasi, hoitavalla läsnäolollasi. Että saisin nukkua rakkaudessasi uuteen aamuun, ja herätä tuntien uuden mahdollisuuden aivan askeleen päässä itsestäni. Haluaisin nähdä auringon. Toivon. Uuden päivän. Mitään ei ole menetetty. Tahdon nähdä sinut. Vaikka en näkisi kasvoista kasvoihin, niin sitten aamu-usvassa, auringonnousussa, ihmisen askelissa, äänissä, unissa, maailman väreissä. Kaipaan tuntea, nähdä, kuulla.. aistia, että olet siinä. Olet aina ollut.
Pieni uskoni ei riitä ruokkimaan minua. Tarvitaan sinut. Ole minulle todellinen täällä, tässä ajassa jossa on vaikea nähdä edes omia tekojaan. Haluan kulkea sinussa, maistaa Taivasta maan päällä. Odotan. Odotan paljon, niin paljon, että näkisin sinut. Näkisin silmäsi, täynnä rakkautta. Niin täynnä ettei rakastunein mies, rakastunein nainen voisi sitä koskaan katseessaan ilmaista. Sinun hyväksyvän katseesi. Odottavan olemuksesi. Odotat minua. Tunnet minut. Olet valmistanut minulle sijan. Paikan. Sitä kohti haluan vaeltaa, ottaakseni sen kerran vastaan. Kulkea askeleissasi sitä kohti. Tiedän, että olet kulkenut edelläni. Tiedät, että seuraan. Valitset parhaat reitit. Huolehdit minusta, ja matkanteostani.
Olen odotettu. Voi miten ihanaa on olla odotettu. Jos joskus täällä olen tuntenut itseni odotetuksi ja ilon aiheeksi, kuinka paljon enemmän siellä! Voi, siellä ei ole verhoja, ei ainuttakaan harsoa välissämme! Ei ainuttakaan estettä olla yhdessä. Ikuisesti. Ja miten kaunis saan tuntea olevani! Jos täällä olen joskus ajatellut olevani kaunis, niin varmasti tuhannesti kauniimpi siellä!
Niin, pieni tyttäresi seikkailee vielä täällä. Mutta aikoo olla uskollinen Isälleen ja Kuninkaalleen loppuun saakka. Kiitos Isä, että rakastat. Amen.
Kaipuun täyttämällä sydämellä, *Sheessa."
tiistai 20. marraskuuta 2012
Sekameteliä
Elämä on toisinaan yhtä sekamelskaa. Usein tuntuu siltä, että ympäröivä maailma on niin täynnä melua, ettei pysty keskittymään omiin ajatuksiinsa. Mutta nyt tuntuu siltä, että oma pää on niin täynnä ajatuksia, ettei pysty keskittymään ympäröivään maailmaan.
En tiedä miten muuten sitä kuvaisin.. En jaksa keskittyä koulussa. Elämässäni ja läheisteni elämissä tapahtuu asioita asioiden perään, enkä niiden keskellä keksi mitään muuta keinoa jatkaa eteenpäin, kuin luottaa Jumalaan.
Hän on sua tähän asti auttanut,
miksei auttaisi vastakin?
Älä epäile. Miksi pelkäät?
Uskalla heittäytyä Jumalan käsiin.
Luota vaan. Mikset luottaisi?
Hän suostui kuolemaan vuoksesi,
miksi nyt sut hylkäisi?
- Sheessa
Niin, luottaa Jumalaan ja pitää huolta siitä, että kerron asioistani jollekulle. Ikinä ei saa jäädä yksin painavien asioiden kanssa. Ei koskaan. Ei varmaan sitten muuta tähän hätään.
Tuntuu, että eksyksissä oon.
En näe eteeni, mihin jalkani laittaisin.
Taaksepäin en voi kääntyä, se kaikki mennyt on.
Ainoa suunta vie eteenpäin.
Tuntuu niin vaikealta, mutta rukoilen:
Herra näät mut, pienen ihmisen.
Olen yksin pimeydessä
ja askel upottaa.
Enkä tiedä miten jatkaa eteenpäin.
Sinä auta minua, kulje edellä.
Haluan tietää, että oot mua lähellä.
Sinä kuule huutoni, ole aina kanssani.
Sinä ohjaa mua valoon taas.
Isä kiitos, sinä kannat tätä pientä lasta,
kun joka ikinen askel sattuu.
- Sheessa
En tiedä miten muuten sitä kuvaisin.. En jaksa keskittyä koulussa. Elämässäni ja läheisteni elämissä tapahtuu asioita asioiden perään, enkä niiden keskellä keksi mitään muuta keinoa jatkaa eteenpäin, kuin luottaa Jumalaan.
Hän on sua tähän asti auttanut,
miksei auttaisi vastakin?
Älä epäile. Miksi pelkäät?
Uskalla heittäytyä Jumalan käsiin.
Luota vaan. Mikset luottaisi?
Hän suostui kuolemaan vuoksesi,
miksi nyt sut hylkäisi?
- Sheessa
Niin, luottaa Jumalaan ja pitää huolta siitä, että kerron asioistani jollekulle. Ikinä ei saa jäädä yksin painavien asioiden kanssa. Ei koskaan. Ei varmaan sitten muuta tähän hätään.
Tuntuu, että eksyksissä oon.
En näe eteeni, mihin jalkani laittaisin.
Taaksepäin en voi kääntyä, se kaikki mennyt on.
Ainoa suunta vie eteenpäin.
Tuntuu niin vaikealta, mutta rukoilen:
Herra näät mut, pienen ihmisen.
Olen yksin pimeydessä
ja askel upottaa.
Enkä tiedä miten jatkaa eteenpäin.
Sinä auta minua, kulje edellä.
Haluan tietää, että oot mua lähellä.
Sinä kuule huutoni, ole aina kanssani.
Sinä ohjaa mua valoon taas.
Isä kiitos, sinä kannat tätä pientä lasta,
kun joka ikinen askel sattuu.
- Sheessa
torstai 8. marraskuuta 2012
Toissapäivänä
Nythän kävi niin, ettei pelko ollutkaan täysin turha. Tai oli: ei meidän tarvitse pelätä mitään. Mutta...
Noh, toissapäivänä istuin iltasella kynttilöiden valossa hämärässä torpassani ja hymyilin. Rakas ystäväni oli nähnyt ison vaivan vuokseni, kun odotti että palaan töistä.
Palataanpa ajassa taaksepäin, saman päivän aamuun. Olin surullinen. Poikaystäväni oli edellisenä iltana laittanut seurustelun poikki. Vaikka olinkin jo asennoitunut varauksella asioihin, en ollut osannut kuitenkaan odottaa sitä. No, hän oli kyllä sama selkärankainen mies loppuun asti ja hoiti asian niin hyvin, etten tuntenut itseäni huonoksi. En vaan tosiaan ymmärtänyt miten näin kävi. Olin seuraavan yön ja päivän vaihtelevasti ahdistunut, eikä liene yllätys sekään että itketty on. Ihmettelin kuitenkin (niin kuin muutkin), miten rauhallinen olin ja olen. Ei ollut hätää, vaikka sattui ja suretti. Menin kuitenkin siis aamulla ahdistuneena kouluun, ja tulinkin sieltä sitten kesken päivän pois. Illalla lähdin töihin ja päässä vaan pyöri ajatuksia asiaan liittyen.
Päästyäni töistä olin rappukäytävässä menossa kotiin, kun alkoi ahdistaa enemmän. Taas tuli muistoja mieleen. Kävelin tuskaisena ovelle, avasin sen ja ensimmäinen asia minkä huomasin, oli välioveen kiinnitetty lappu: "Moi Sheessa*. :) Oot kiva. Tiäsiks?" Olin hämmennyksissäni irroittamassa sitä, kun tajusin, ettei se ollutkaan ainoa. Katsoin kaapinovea ja annoin katseeni liukua lappuja ja taas uusia lappuja pitkin ympäri asuntoa, samalla kun menin koko ajan enemmän hämilleni. Niissä oli ihania rohkaisevia sanoja, ja tilanteeseen sopivia raamatunpaikkoja. Lisäksi kämppä oli kynttilöin valaistu. Aloin itkeä, en kuitenkaan ahdistuksesta, vaan jostain ihan muusta. Laput jatkuivat jopa vessaan asti. "Sheessa* oot kaunis", luki peilin vieressä. Päässäni pyöri, ja haroin hiuksiani varmasti hyvin outo ilme kasvoillani, päästäen puoliksi tukahdutettuja nyyhkäyksiä. Ystäväni nauroi minulle. "Ootko sä syönyt?", se kysyi ja kantoi pöytään hedelmäsalaattia, vaniljakastiketta ja pirtelöä. Illan mittaan hymy levisi kasvoillani ja hyvä mieli kasvoi.
Eikä siinä vielä kaikki. Siltä varalta että olisin ollut aikeissa itkeä itseni uneen, oli tyynynliinan sisään kätketty suklaalevy ja ihana viesti! Ei tarvinnyt itkeä ollenkaan sinä yönä, olin menossa nukkumaan hymyssä suin ja rauha sydämessä. Kuulehan rakas ystäväiseni, teit hyvää työtä ja onnistuit siinä loistavasti! Minä todella kiitän Luojaani sinusta.
Aloin uskoa, että oon joka tapauksessa elänyt Jumalan suunnitelmassa. Koska musta ei tunnu yhtään, että olisin tehnyt jotain väärin. Sitäpaitsi mä tarvitsin sitä. Toi ihmissuhde oli mulle silkkaa siunausta. Mulla ei edelleenkään oo siitä miehestä pahaa sanottavaa, ja oon tosi kiitollinen ajasta jonka vietin hänen kanssaan. Uskon, että alan olla valmis kulkemaan pystypäin kohti uusia seikkailuja, mitä ne sitten pitävätkään sisällään. On mulla vielä prosessoitavaa, eikä elämä pelkkää hymyä ole, mutta tästä kuitenkin matka jatkuu. Ei vastaan tullut umpikujaa, vaan portti joka vie uuteen.
*Nimimerkki oikean nimen tilalla, niin kuin varmaan älykkäimmät huomas. ;)
Tässä on laulu Jumalalle, joka käy aika hyvin yksiin omien ajatuksieni kanssa. Että Jumala on ennenkin mua auttanut läpi vaikeista asioista, niin haluun kutsua hänet elämään mun kanssa tämänkin läpi. Kaikki on hänen käsissään ja tulee oleen hyvin.
Noh, toissapäivänä istuin iltasella kynttilöiden valossa hämärässä torpassani ja hymyilin. Rakas ystäväni oli nähnyt ison vaivan vuokseni, kun odotti että palaan töistä.
Palataanpa ajassa taaksepäin, saman päivän aamuun. Olin surullinen. Poikaystäväni oli edellisenä iltana laittanut seurustelun poikki. Vaikka olinkin jo asennoitunut varauksella asioihin, en ollut osannut kuitenkaan odottaa sitä. No, hän oli kyllä sama selkärankainen mies loppuun asti ja hoiti asian niin hyvin, etten tuntenut itseäni huonoksi. En vaan tosiaan ymmärtänyt miten näin kävi. Olin seuraavan yön ja päivän vaihtelevasti ahdistunut, eikä liene yllätys sekään että itketty on. Ihmettelin kuitenkin (niin kuin muutkin), miten rauhallinen olin ja olen. Ei ollut hätää, vaikka sattui ja suretti. Menin kuitenkin siis aamulla ahdistuneena kouluun, ja tulinkin sieltä sitten kesken päivän pois. Illalla lähdin töihin ja päässä vaan pyöri ajatuksia asiaan liittyen.
Päästyäni töistä olin rappukäytävässä menossa kotiin, kun alkoi ahdistaa enemmän. Taas tuli muistoja mieleen. Kävelin tuskaisena ovelle, avasin sen ja ensimmäinen asia minkä huomasin, oli välioveen kiinnitetty lappu: "Moi Sheessa*. :) Oot kiva. Tiäsiks?" Olin hämmennyksissäni irroittamassa sitä, kun tajusin, ettei se ollutkaan ainoa. Katsoin kaapinovea ja annoin katseeni liukua lappuja ja taas uusia lappuja pitkin ympäri asuntoa, samalla kun menin koko ajan enemmän hämilleni. Niissä oli ihania rohkaisevia sanoja, ja tilanteeseen sopivia raamatunpaikkoja. Lisäksi kämppä oli kynttilöin valaistu. Aloin itkeä, en kuitenkaan ahdistuksesta, vaan jostain ihan muusta. Laput jatkuivat jopa vessaan asti. "Sheessa* oot kaunis", luki peilin vieressä. Päässäni pyöri, ja haroin hiuksiani varmasti hyvin outo ilme kasvoillani, päästäen puoliksi tukahdutettuja nyyhkäyksiä. Ystäväni nauroi minulle. "Ootko sä syönyt?", se kysyi ja kantoi pöytään hedelmäsalaattia, vaniljakastiketta ja pirtelöä. Illan mittaan hymy levisi kasvoillani ja hyvä mieli kasvoi.
Eikä siinä vielä kaikki. Siltä varalta että olisin ollut aikeissa itkeä itseni uneen, oli tyynynliinan sisään kätketty suklaalevy ja ihana viesti! Ei tarvinnyt itkeä ollenkaan sinä yönä, olin menossa nukkumaan hymyssä suin ja rauha sydämessä. Kuulehan rakas ystäväiseni, teit hyvää työtä ja onnistuit siinä loistavasti! Minä todella kiitän Luojaani sinusta.
Aloin uskoa, että oon joka tapauksessa elänyt Jumalan suunnitelmassa. Koska musta ei tunnu yhtään, että olisin tehnyt jotain väärin. Sitäpaitsi mä tarvitsin sitä. Toi ihmissuhde oli mulle silkkaa siunausta. Mulla ei edelleenkään oo siitä miehestä pahaa sanottavaa, ja oon tosi kiitollinen ajasta jonka vietin hänen kanssaan. Uskon, että alan olla valmis kulkemaan pystypäin kohti uusia seikkailuja, mitä ne sitten pitävätkään sisällään. On mulla vielä prosessoitavaa, eikä elämä pelkkää hymyä ole, mutta tästä kuitenkin matka jatkuu. Ei vastaan tullut umpikujaa, vaan portti joka vie uuteen.
*Nimimerkki oikean nimen tilalla, niin kuin varmaan älykkäimmät huomas. ;)
Tässä on laulu Jumalalle, joka käy aika hyvin yksiin omien ajatuksieni kanssa. Että Jumala on ennenkin mua auttanut läpi vaikeista asioista, niin haluun kutsua hänet elämään mun kanssa tämänkin läpi. Kaikki on hänen käsissään ja tulee oleen hyvin.
Sanat:
Let's survive this together
We've survived so much together already
But I want to live through this with you
This is why I'm alive
It's moments like this I want together with you
Let's just take tonight and breathe again
You feel pain tonight
You won't always feel this way
You feel plain tonight
And it's going to be okay
It's going to be okay
Let's survive this together
We've survived so much together already
But I want to live through this with you
perjantai 12. lokakuuta 2012
Aikaa etsimässä
"Jos vain
olisi aikaa", huokaan aivan liian usein. Mistä löydän aikaa
spontaaniudelle aikataulujen keskeltä, aikaa yllätyksille sopimusten keskeltä,
aikaa pysähtyä ja miettiä hetki. Miettiä minua, elämää, Jumalaa. Voisin elää
enemmän. Voisin ymmärtää enemmän. Voisin olla levollisempi ja onnellisempi jos
pysähtyisin useammin, tai kokonaisvaltaisemmin. Jos en ajattelisi aikaa ja sen
vaatimuksia. Eläisin hetkessä. Mutta miten samalla saisin kaiken tehtyä
ajallaan? On vaikea tasapainotella tällä kiikkulaudalla. No mutta, kylläpäs
minä huolehdin. Ei suoritettavat asiat koskaan lopu. Miksei sitten voisi hengähtää
välillä? Hmh...
Pitää antaa T I L A A Jumalalle. Tilaa olla, puhua, toimia, vaikuttaa.Äärimmäisen
haastavaa. Ja taas uusi suorituspaine, kun tuo Jumalakin vaatii tilaa ja
aikaa... Ei, ei niin. Jumala on meidän aikamme. Jumala on, ja kaiken muun
pitäisi tulla vasta sen jälkeen. No niin, nyt päästiin taas kärryille,
hetkeksi. Kuinka monta kertaa tämä pitää tajuta uudelleen?
"There's presence of God forever, what else matters?" - Francis Chan.
Pitää antaa T I L A A Jumalalle. Tilaa olla, puhua, toimia, vaikuttaa.
"There's presence of God forever, what else matters?" - Francis Chan.
Suom. Jumalan läsnäolo on ikuista, mitä väliä on millään muulla?
Jumala on yksinkertaisesti jotakin niin suurta, että kaikki muu kalpenee hänen rinnallaan. Miksen sitten tiputtaisi tiskiharjaa vaahdon sekaan ja irrottautuisi askareistani edes muutamaksi minuutiksi pitääkseni vieraanani Kaikkivaltiasta? Hän on täällä. Hei haloo. Aika tympeetä olla, kun kukaan ei edes kuuntele. Siis Jeesuksella. Voisi melkein luulla, ettei ketään ole kotona, vaikka touhuankin kilinän ja kolinan keskellä. Jumala ei saa minuun yhteyttä. Missähän lie sydämeni?
Jumala on oottanu mua jo ties montako kuukautta pysähtyyn oikeesti hänen eteensä, kun meitsi on vaan viuhtonu edes takas. Jumala seisoo just siellä missä oon, kun mä vaan ressaan ja juoksen paikasta toiseen, ja odottaa. Odottaa, että koska tajuan päästää irti ihan kaikesta, ja relata vaan. Hän kutsuu ns. ajattomuuteen, ettei oikeesti välitä ajankulusta, ei mistään muusta kuin siitä että hän on just siinä, just mua varten.
Näiden pohdintojen avulla kylväjävertauskin avautui itselleni aivan uudella tavalla. Enää ei puhutakaan pelkästään evankeliumin julistamisesta, vaan myös siitä oletko itse Jumalasi lapsena ja palvelijana kuulolla kun Hänellä on sinulle asiaa? Jos olet, ja myös ymmärrät sydämessäsi mitä Hän sanoo, eikä tämän maailman murheet pääse tukahduttamaan Hänen puhettaan, voit myös tuottaa hedelmää. (Matt. 13:3-23.)
Olisi varmasti aika kääntää katse omasta itsestään ja omista kiireistään Jumalaan. Tässä ajassa meitä koitetaan kyllä tiputtaa pelistä kaikilla konsteilla, salakavalasti ja huomaamatta. Murehtiminen, stressaantuminen ja masennus voi ihan hyvin olla näitä tapoja. Ollaan tarkkoja siis siinäkin, pidetään Jumala ykkösenä. :)
Katsoppas huviksesi vielä Matt. 6:19-34. ;)
Jumala on yksinkertaisesti jotakin niin suurta, että kaikki muu kalpenee hänen rinnallaan. Miksen sitten tiputtaisi tiskiharjaa vaahdon sekaan ja irrottautuisi askareistani edes muutamaksi minuutiksi pitääkseni vieraanani Kaikkivaltiasta? Hän on täällä. Hei haloo. Aika tympeetä olla, kun kukaan ei edes kuuntele. Siis Jeesuksella. Voisi melkein luulla, ettei ketään ole kotona, vaikka touhuankin kilinän ja kolinan keskellä. Jumala ei saa minuun yhteyttä. Missähän lie sydämeni?
Jumala on oottanu mua jo ties montako kuukautta pysähtyyn oikeesti hänen eteensä, kun meitsi on vaan viuhtonu edes takas. Jumala seisoo just siellä missä oon, kun mä vaan ressaan ja juoksen paikasta toiseen, ja odottaa. Odottaa, että koska tajuan päästää irti ihan kaikesta, ja relata vaan. Hän kutsuu ns. ajattomuuteen, ettei oikeesti välitä ajankulusta, ei mistään muusta kuin siitä että hän on just siinä, just mua varten.
Näiden pohdintojen avulla kylväjävertauskin avautui itselleni aivan uudella tavalla. Enää ei puhutakaan pelkästään evankeliumin julistamisesta, vaan myös siitä oletko itse Jumalasi lapsena ja palvelijana kuulolla kun Hänellä on sinulle asiaa? Jos olet, ja myös ymmärrät sydämessäsi mitä Hän sanoo, eikä tämän maailman murheet pääse tukahduttamaan Hänen puhettaan, voit myös tuottaa hedelmää. (Matt. 13:3-23.)
Olisi varmasti aika kääntää katse omasta itsestään ja omista kiireistään Jumalaan. Tässä ajassa meitä koitetaan kyllä tiputtaa pelistä kaikilla konsteilla, salakavalasti ja huomaamatta. Murehtiminen, stressaantuminen ja masennus voi ihan hyvin olla näitä tapoja. Ollaan tarkkoja siis siinäkin, pidetään Jumala ykkösenä. :)
Katsoppas huviksesi vielä Matt. 6:19-34. ;)
perjantai 17. elokuuta 2012
Parisuhteen palikoita
Ihastuin
mieheen. Niin siinä sitten vaan kävi. Sain kyllä "ennakkovaroituksen"
Jumalalta. Eräänä talvisena päivänä istuin pää ihastuksesta sekaisin
luennolla ja tuumailin:
Kun etsimme Jumalaa ja pidämme hänet ensisijaisena rakkauden lähteenä, niin kaikki muu tulee liukumaan melko vaivattomasti paikalleen, ilman että siitä täytyisi kantaa murhetta. Puhuin myös varajaloista rukouskirjeessäni. Tarkoitin niillä sitä, että niin usein sanotaan Jumalalle "Ota kaikki, luotan että kannat ja huolehdit" ja pidetään kuitenkin itse varajalkaa valmiina ottamaan paino jos meinataan kaatua. Haluaisin oppia luottamaan Jumalaan varauksetta. Antaisin Jumalalle luottamuksen jonka Hän on ansainnut, ja samalla säästäisin itseni paljolta murheelta.
"Mä en tiedä mitä sanoisin,
kun en tunne huomista.
On kiellettyä rakastaa,
jos on liian aikaista.
On kiellettyä myöntää,
sallia se itselleen.
Mutta enpä aina tajua,
ettei tunne kysy lupaa.
Se voi tulla, voi tulla lujaa.
Ja vaikka kuinka kieltäisin,
rakastaisin kuitenkin.
Ehkä jopa kovemmin."
Ihastuin mieheen, joka ihastui
minuun. Nyt seurustelen. Niin, en paljastanut tätä heti. Kohta tulee jo neljä
kuukautta täyteen. Aika se vaan rientää. Hiljattain kirjoitin kirjettä
Jumalalleni. Tässä on kappale siitä.
"Rakastan Sinua. Oon niin
kiitollinen kaikesta, vaikka liian usein pelkään. Oothan aina siinä, aivan
lähelläni? Tarvitsen Sua, enemmän kuin ketään tai mitään, ja sulta saan kaiken
mitä kaipaan. Oot mun kaikki. Herra, opeta mua luottamaan sun suunnitelmiisi ja
johdatukseesi. Juuri nyt en ole kovinkaan hyvä siinä. Mutta haluan luottaa
suhun, nojata suhun, jopa ilman varajalkoja. Koska tiedän, että kannat ja
haluat vain parasta minulle."
Tuossa hetkessä tunsin jälleen,
miten vaikeaa on rakastaa jotakuta odottamatta häneltä liikaa. Ei kukaan
ihminen voi täyttää sydämeni kaipausta, sillä se on ainoastaan Jumalan tehtävä.
Minun tulisi hakea Suurta Rakkautta Jumalalta, Hänen kasvojensa edestä. Sen
jälkeen voin asettaa kaiken muun oikeisiin mittasuhteisiin.
"Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt. 6:33-34.
Seurustelu kyllä opettaa paljon itsestä. Ja kaivaa esiin sellaisia asioita,
joita pitää käydä läpi ja prosessoida ennen eteenpäin astumista. Se on välillä
rankkaa, mutta Jumala tarkkaa. Hänen kädessään on kaikki mun prosessit. Eilen kynäni
kosketti paperia jälleen. En aivan koko runoa tähän plagioi, mutta osan siitä
saatte lukea.
"Kaipaan
tuntea, että tyttö olisin.
Tyttö
kauneimmasta sadusta,
kaunis, vaalea
ja hoikka.
Kaipaan
tuntea, että sinut lumoaisin.
Joskus tuntuu
etten kelpaa,
että sun
parempi olis kanssa jonkun muun.
Olen jäänyt
yksin liian monta kertaa,
yksin kipujeni
kanssa.
Pieni tyttö
ilman isän rakkautta,
tukevaa kättä
joka kasvattaa naiseksi.
Ilman
vastausta.
'Isä, olenko
suloinen?'
En muista
koskaan kysyneeni.
Hän ei ollut
paikalla kysyäkseni,
vaikka seisoi
vieressäni.
Sen tähden on vaikea luottaa
omaan kauneuteensa.
Kun pidät minua, kosketat.
koetan joka hetkestä imeä
vastausta.
Että olen kaunis, että haluat
minut.
Hetki ilman sanoja.
Minä yritän imeä vastausta.
Että rakastat."
En oikein enää tiiä mitä lisäisin
tähän. Melko pitkä tarina tästä jo tulikin. Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Ja siihen voin luottaa.
Hän siis rakastaa huomennakin ja siksi se on hyvä päivä. Tähän on hyvä lopettaa
ja painua nukkumaan. Siunausta sulle. :)
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Elämän ihme
Huhhuh.. kyllä sitä saa olla kiitollinen Jumalalle. Siis ihan kaikesta. Siitä että minä olen ja elän tässä nyt ja että moni muukin elää ja on tänään, jonka taisteluita olen saanut seurata. Ja kuinka kaikista asioista huolimatta Jumala ON läsnä ja hän siunaa. Antaa niin paljon hyvää.
Tänään, vaikka kello ei ole vielä paljoakaan, olen jo itkenyt kun olen katsonut taaksepäin elämässäni ja läheisteni elämässä, ja syvä kiitollisuus täyttää mielen. Jumala on ihmeellinen. Sitä armoa ja suuruutta ei vain voi käsittää. Vaikka omat valinnat menisivät ristiin Jumalan tahdon kanssa vaikein seurauksin, Jumala ei milloinkaan hylkää omiaan, ja hän kaikesta huolimatta vieläpä siunaa niin suurenmoisilla lahjoilla että sanat loppuvat kesken. Hän siunaa meitä jotka emme sitä ansaitse, vain koska Hän rakastaa. Jumala on uskollinen vaikeidenkin aikojen keskellä, tai oikeastaan varsinkin silloin.
Minulla ei ole mitään ilman Jumalaa. Ei mitään. Jos Jeesus ei olisi minun Herrani, elämä olisi aivan turhaa. Olisin saattanut jo luovuttaa. Mutta Jeesus tuo elämälleni merkityksen. Ja tässä lyhyessä elämässä, missä Jumala on kaikkeni, ei ole mitään hävittävää vaikka eläisi täysin Jumalalle ja olisin maailman silmissä hullu. Järjellä ajateltuna olisi paljonkin hävittävää; mitä jos kaverit hylkää, ihmiset puhuu selän takana ja hyljeksii ynnä muuta ikävää. Mutta tuo kaikki ei merkitse mitään sen rinnalla, että saan olla Jumalan käytössä ja elää vain Hänelle tämän lyhyen hetken maan päällä. Sen jälkeen on asuinpaikkana Taivas ja palkkio on niin suuri etten olisi ikinä sellaista ansainnut. Lisäksi ihmiset oikeasti alkavat janoamaan sitä todellista mitä vain Jumala voi tarjota, vielä enemmän kuin aikaisemmin, ja on hienoa että minä saan olla jakamassa Isän rakkautta. Joten ei vastassa pelkkää vastustusta ole.
Tähän olisi saanut paljon raamatunpaikkojakin, katsotaan josko myöhemmin lisäisin muutaman. :)
Tänään, vaikka kello ei ole vielä paljoakaan, olen jo itkenyt kun olen katsonut taaksepäin elämässäni ja läheisteni elämässä, ja syvä kiitollisuus täyttää mielen. Jumala on ihmeellinen. Sitä armoa ja suuruutta ei vain voi käsittää. Vaikka omat valinnat menisivät ristiin Jumalan tahdon kanssa vaikein seurauksin, Jumala ei milloinkaan hylkää omiaan, ja hän kaikesta huolimatta vieläpä siunaa niin suurenmoisilla lahjoilla että sanat loppuvat kesken. Hän siunaa meitä jotka emme sitä ansaitse, vain koska Hän rakastaa. Jumala on uskollinen vaikeidenkin aikojen keskellä, tai oikeastaan varsinkin silloin.
Minulla ei ole mitään ilman Jumalaa. Ei mitään. Jos Jeesus ei olisi minun Herrani, elämä olisi aivan turhaa. Olisin saattanut jo luovuttaa. Mutta Jeesus tuo elämälleni merkityksen. Ja tässä lyhyessä elämässä, missä Jumala on kaikkeni, ei ole mitään hävittävää vaikka eläisi täysin Jumalalle ja olisin maailman silmissä hullu. Järjellä ajateltuna olisi paljonkin hävittävää; mitä jos kaverit hylkää, ihmiset puhuu selän takana ja hyljeksii ynnä muuta ikävää. Mutta tuo kaikki ei merkitse mitään sen rinnalla, että saan olla Jumalan käytössä ja elää vain Hänelle tämän lyhyen hetken maan päällä. Sen jälkeen on asuinpaikkana Taivas ja palkkio on niin suuri etten olisi ikinä sellaista ansainnut. Lisäksi ihmiset oikeasti alkavat janoamaan sitä todellista mitä vain Jumala voi tarjota, vielä enemmän kuin aikaisemmin, ja on hienoa että minä saan olla jakamassa Isän rakkautta. Joten ei vastassa pelkkää vastustusta ole.
Tähän olisi saanut paljon raamatunpaikkojakin, katsotaan josko myöhemmin lisäisin muutaman. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)