maanantai 24. maaliskuuta 2014

Takaisin

Tämä tyttö lähtee takaisin Viroon! Toukokuun lopussa. Varmasti ensin takaisin "kotiin" sanomaan moi kaikille hassuillehupsuille viroamerikkalaisihmisille, tuomaan oikeata suomalaista finnbunnia (pullaa), salmiakkia, ja halailevan ja hymyilevän persoonani! Tai ainakin luulen, että innostuisin halailemaan, ainakin ekana päivänä. Ainakin ensimmäiseksi tunniksi. Korkeintaan. Sitten voisi rauhoittua. Ihana nähdä niiiiittääääääää!

Niin, miksi olen menossa takaisin? Tekemään koulun viimeistä harjoittelua ja ottamaan selvää onnistuuko oppariprojektin tekeminen sinne myös! Lisää tietoa niistä asioista löydät edelleen täältä. Olen jo ilmoittanut ensi kuun lopussa olevasta muutosta vuokranantajalle ja sähköyhtiölle. Kämppä (torppa) on tällä hetkellä myrskykaaosläjä, täynnä (tyhjiä) muuttolaatikoita, osittain täytettyjä jätesäkkejä ja sinne tänne ripoteltuja tavaroita. Olen yrittänyt olla fiksu ja myöskin ei-niin-materiaan-kiinnittäytyvä ihminen ja raakannut vaatteita, laukkuja, astioita ja muita tavaroita kirpparille vietäviksi. Jos ei tarvitsisi sitten muuttaa ihan kaikkea, vaan pääsisi osasta eroon jo täällä. Toisaalta en myöskään vielä tiedä tuleeko mulla olemaan Suomessa omaa asuntoa pitkään aikaan, joten siinäkään mielessä ei ole ehkä järkevää säilöä kaikkea mahdollista hiirten jyrsittäväksi kotitilan navetanparvelle tai muuhun yhtä hyvään paikkaan, missä ne eivät vahingossakaan olisi kenellekään hyödyksi sillä aikaa kun en niitä itse tarvitse. Kyllä, voisin myös antaa niitä "hoitoon" jonnekin toistaiseksi voimassaolevalla hoitosopimuksella. Pöytä ja tuolit ovatkin jo menossa 'kaksoissiskon' kotiin hänen häidensä jälkeen. Yhden pikkupöydän saan luultavasti tyrkättyä erään täkäläisen nuoren miehen pöydättömään asuntoon. Tarvitsisiko kukaan sänkyä?

1. Taakse Suolahti jäädä saa.
Silja Viroon matkustaa,
koska elämä jatkuu tässä ja nyt!
Kaikki huutakaa hallelujaa!

Joka päivä, joka hetki
minä seuraan jälkiä Jeesuksen.
Joka päivä, joka hetki,
haastan itseäni taistelemaan!

2. Vahvakin kompastuu,
hiljenee Siljan suu (tai höpisee sillon kun ei pitäisi).
Silti Rakkaus kantaa, nousta siiville saan!
Lennän innolla seikkailuun (tai laivamatkustan)!

3. Nosta jo arka pää,
et kotiin sä yksin jää (jos et halua!).
Sillä jokainen meistä halutessaan saa
alkaa syvemmälle sukeltaa (Jumalan tuntemisessa ja Hänen tahtonsa etsimisessä)!

Paljastinpa tässä näköjään henkilöllisyyttäni, mutta jo oli aikakin! Ei enää jakseta sellaista salailua, eihän?  Ei muuta nyt, nukkumaan jalkani vievät.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lyhyt välikatsaus

Olen ollut vajaat kolme kuukautta Suomessa, hiljaisessa kylässä tekemässä töitä, vapaaehtoistöitä seurakunnassa ja mukamas vähän opiskelemassakin itsenäisesti. Hiljaista on kyllä ollutkin! Onneksi nyt on alkanut jo hieman tapahtumaan asioita.

Toivon, että olen menossa takaisin Viroon kolmen kuukauden sisällä/päästä. En tiedä vielä varmaksi, mutta se on suunnitteilla! Haluaisin mennä sinne toteuttamaan opinnäytetyöprojektiani, ja tunnen että sinne minua myös kutsutaan! Saa rukoilla. Tähän mennessä olen lähinnä odotellut enemmän ja vähemmän turhautuneena paikoillani tietoa minne ja milloin voisin mennä tekemään viimeistä harjoitteluani ja kyseistä projektia. Lähdön hetkestä kun riippuu esimerkiksi se milloin voin irtisanoa nykyisen asuntoni ja työpaikkani. Niin sanottua "normaalia koulua" minulla ei enää ole laisinkaan, eli ei tarvitse käydä luennoilla istumassa. Kirjallisia tehtäviä on kasa tekemättömänä, ja niistä olisi hyvä selviytyä mielellään ennen kuin lähtee minnekään. Eli loppuopiskeluni näyttää suurinpiirtein tältä, ja tässä järjestyksessä: kirjalliset (rästi)tehtävät, portfolio, harjoittelu (organisaatioon, jossa toteutan projektin), projektisuunnitelma, itse projekti, projektiraportti ja opinnäytetyö (projektistani). Ja valmistuminen jouluksi! En tiedä kiinnostiko, mutta kerroin kuitenkin.

Ja sitten, valmistumisen jälkeen, on maailma avoinna. En todellakaan tiedä mitä sitten teen. Mutta luotan siihen että Jumala tietää, ja kertoo sitten minullekin. Ehkä jään Viroon, ehkä lähden opetuslapseuskouluun johonkin muuhun maahan... mutta tuskinpa jään Suomeen, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Haluan kohdata haasteita, haastaa itseäni (se on rankkaa, tiedän), ja kasvaa ihmisenä ja tiukemmin kiinni Jumalaan. Jotenkin luulen, että jään liiaksi paikoilleni jos jään Suomeen, sekä fyysisesti että henkisesti. Enkä halua jäädä paikoilleni, vaan juosta kohti Jumalaa, niin kovaa kuin kykenen. Usein se vauhti ei ole kovin huima, mutta toivottavasti kiihtymään päin. Onhan Jumala kyllä koko ajan vierelläni, mutta juoksemisella häntä kohti tarkoitankin enemmän Jeesuksen kaltaiseksi tulemista, hänen rakkautensa vastaanottamisen ja jakamisen oppimista ja vapaammaksi omaksi itsekseni tulemista hänen tuntemisensa kautta.

Eipä kai tässä sitten muuta tällä kertaa. Terveisiä torpalta!