perjantai 24. lokakuuta 2014

Löysin takaisin

Nautin. Suljen silmät ja vedän sisääni Jumalan läsnäoloa. Mun ei tarvi tehdä mitään. Jumala on tässä ja haluaa antaa mulle rakkauttansa. Hän hoitaa mun sielua, ja äkkiä kaikki mistä äsken murehdin on hävinnyt jonnekin kauas. Jumala kertoo mulle, miten kaikki on hänen kädessään. Liian usein itse johdan ja toivon Jumalan seuraavan. Pidän langat omissa käsissäni, koska en luota hänen johdatukseensa. Mutta näissä hetkissä Jumala aukaisee nyrkkini ja vetää langat pois käsistäni, katsoo mua syvälle silmiin ja rauhoittaa sieluni. Silloin tajuan taas, että Hän on se suuri ja mahtava, kaiken kunnian arvoinen, jolle minun on annettava vastuu johtamisesta ja itse kuuliaisesti seurattava. Parasta siinä kuitenkin on, että Jumala ei ole johtaja, jonka seuraaja joutuu katselemaan hänen selkäänsä. Tämän johtajan kanssa jatketaan matkaa elävässä suhteessa, jatkuvassa kommunikoinnissa ja rakkaudessa. Kaiken aikaa Jumalalla on katseensa meissä, ja parhaimmillaan Hän saa meidät tuntemaan niin kuin emme olisi matkalla minnekään - koska olemme niin keskittyneitä toistemme läsnäoloon. (Tai siis Jumala on "parhaimmillaan" koko ajan, mutta me olemme vain niin vajavaisia avautumaan tuolle parhaudelle.)

Vähän aika sitten mua inhotti. Olin nukkunut pitkälle päivään univelkojani pois, ja sen jälkeen viettänyt koko päivän sisätiloissa. Olin rauhaton ja hermostunut. Mua vaivasi kaikki keskeneräiset asiat elämässäni, velvollisuudet joista en tiedä kuinka selviän. Olin jokseenkin turvaton. Mulla ei oo ollut oikeastaan puoleen vuoteen omaa kotia, ja oon elänyt kirjaimellisesti milloin missäkin kahden maan välillä, milloin kenenkin kanssa. Elämäntilanteeni saa mut välillä tuntemaan itseni irralliseksi ja kodittomaksi, rauhattomaksi vaeltavaksi sieluksi. Ei ns. ole mihin pääni laskisin lepäämään. Tänään muistin kuitenkin, mitä eilen sanoin ruotsalaismiehelle kodittomuudestani keskustellessa. "My home is in my Father's arms".

Jumala on puhunut mulle viime aikoina muovaavansa mun persoonaa (shaping my character). Tämä aika, jona seikkailen koditta eri paikoissa, joskus ilman selkeää päämäärää tai syytä, hioo ja muovaa mua ihmisenä. Sen lisäksi kun vietän aikaa Jumalan kanssa, hän tekee mussa työtänsä ja puhuu asioista jotka on ajankohtaisia mulle ja/tai muille. Nöyrtymistä tapahtuu koko ajan. Se, ja kaikki muu mitä Jumala mussa muovaa, on varmasti hyödyksi tulevaisuudessa. Jumalalla on selkeä suunnitelma mun elämälle, ja mun muovaaminen on tässä vaiheessa ajankohtaista ja välttämätöntä sen täyttämiseksi. Tässä vähän aika sitten olin epätoivoinen sen sumun suhteen joka leijaili mun ja mun tulevaisuuden välillä, kun en saanut mitään selvää siitä mitä tuleman pitää ja minne Jumala haluaa mut viedä. Sitten tuttavani sanoi, että nyt sä taidat keskittyä enemmän siihen sumuun sun ympärillä, kuin Jumalaan. Tajusin sen olevan totta. Aloin miettiä, miten Jumala voi luottaa siihen että keskityn oikeisiin asioihin tulevaisuudessa "siellä jossakin" johon hän mua kutsuu, jos en keskity oikeisiin asioihin juuri sillä paikalla johon hän juuri nyt mut on johdattanut. Voisi ehkä alkaa olla vähässä uskollinen ja avata silmät nykyhetkelle ja Jumalan kirkastamiselle juuri siellä missä milloinkin kuljen. Tälläkin ajanjaksolla on oma merkityksensä, kannattaisi siis elää se antaumuksella ja ottaa siitä kaikki oppi ja kokemus irti mitä irrota saattaa. :)

Tänään sydämeni tilasta muistutti tämä Bethelin ylistyslaulu. "Take the lead and I will follow." Niin tosiaan, eh. Munhan piti seurata, ei johtaa. Ja hyvänen aika, sama lause mitä käytin eilen, löytyi samasta laulusta: "It's nice to know I'm not alone, I find my home here in Your arms."

Löysin takaisin kotiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti