perjantai 1. maaliskuuta 2013

Lupa tuntea

Kai te tiedätte, että Jumala on suunnitellut meille tunteet? Välillä ne tuntuu isoilta kuin valtameret, isommilta kuin mitä pystyisi käsittelemään. Elämässä tulee väistämättä vastaan tilanteita, ohimeneviä hetkiä, joissa tapahtuu jotakin mullistavaa ja odottamatonta. Jokaisen elämässä. Se jokin saattaa joskus kääntää sisuskalut ympäri tai vaikka saada toivomaan kuolemaa. On isompia juttuja ja pienempiä juttuja. Okei, tämä on ihan tuttua. Mutta eri asia onkin sitten se, mitä tekee tuon ohimenevän hetken jälkeen! 

Kun mulle on tapahtunut asioita, oon reagoinut ihmisen tavoin. Itkenyt. Hakannut seiniä. Noh, mitä nyt sellaisissa tilanteissa tehdään.. Oon saattanu jonkin ajan kuluttua olla hetken aikaa tyhjyyteen tuijottava lasisilmä, mutta sitten yleensä oon herännyt todellisuuteen: time to move on. Ja nyt, rakkaat ihmiset, älkää ajatelko sen tarkoittavan sitä, että unohdetaan, annetaan olla ja jatketaan elämää invalidina. Tämä on oikeasti tärkeää! Meidän ei oleteta elävän niin kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunut! Tai ainakaan Jumala ei oleta niin, ajattelevat ihmiset mitä hyvänsä. Koska (niin kuin alussa sanoin) Jumala on luonut meistä tunteellisia persoonia, hän myös toivoisi meidän käyttävän tunteitamme. Tiedätkö, ne tunteet on sussa tarkoituksella.

Älä usko siihen valheeseen, että "anna sen olla, kyllä se häviää ajan kanssa". Tai "mitä sä vielä itket, kiittämätön kakara, jatka elämääs niin ku muutki tekee", tai mitä tahansa se valhe sulle sitten onkin. Believe me, ne tunteet ei häviä. Sä saatat painaa ne piiloon, pois näkyvistäs, mutta ne on edelleen siellä. Vangittuina. Sä et oo päässy niistä eroon, päinvastoin. Sä oot kahlinnu ne sisälles. Ja kun tulee jokin ihminen joka sanoo jotakin väärin, tai ihminen, joka pääsee yllättäen liian lähelle sitä asiaa minkä oot koittanu unohtaa, sä älähdät. Vetäydyt. Niin, oothan sä sentään nähnyt vaivaa sen asian unohtamiseksi.. hävytöntä että joku tulee sitä sitten sörkkimään.

Jumalalle "aika mennä eteenpäin" tarkoittaa astumista syvemmälle kipuun. Kyllä, aivan oikein. Hän ojentaa sulle käden, jotta sä voisit halutessas tarttua siihen, ja johdattaa kipujen alkulähteille. Kuulostaako hullulta? Hän niin kovasti haluaisi, että pääsisit ns. takaisin siihen hetkeen, jolloin päätit unohtaa tunteet jonnekin sisimpäsi syvimpiin sopukoihin ja tekisitkin toisenlaisen päätöksen. Hän katsoi surullisena, kun et tarttunutkaan hänen käteensä silloin, käänsit selän ja aloit ehkä kävellä pois "kyllä mä pärjään"-asenteella. Mutta peli ei ole menetetty. Yhä edelleen hän tarjoaa kättään tällaisille itse tietään raivaaville jätkille ja mimmeille, tarjoaa mahdollisuuden lähteä vaikealle, mutta vapauttavalle matkalle kohtamaan pahimmat painajaiset menneisyydestä, kipu kerrallaan. Ja ihanaa tässä on se, että hän tietää mitä tekoa me ollaan, ja miten paljon me kestetään tai jaksetaan kerralla. Joten älä pelkää, että tuo tarjottu matka ois liian rankka. Se on rankka, mutta Jumala tietää milloin tarvit hengähdystaukoa, ja antaa sen sulle kyllä ilomielin. Niitä on itseasiassa aika monta, niitä taukoja, ja melko usein, tuntuu. :D

Niin.. joten kun pääset takaisin sinne, missä päätit unohtaa ja piilottaa, on aika tuntea. Saat luvan tuntea kaikki ne tunteet, jotka aiemmin jäi tuntematta. Totuus on, että Jumala ei niitä pelästy. Vaikka sua vihastuttais niin paljon, että tekis mieli ampua, vaikka olisit niin surullinen, että tekis mieli hukkua, tai vaikka tuntisit olos niin tyhjäks, että tekis mieli huutaa ihan täysiä, Jumala ymmärtää. Sä et saa ampua, mutta sä saat tuntea vihaa. Älä pliis huku, mutta saat tuntea sen surun. Ja sä saat huutaa. Etsi joku turvallinen paikka, ja huuda sydämes kyllyydestä! Jumala katselee vieressä, taputtaa olalle ja tokaisee virnuillen: "No johan helpotti!". Ihmiset ei välttämättä ymmärrä sun valintaa tuoda tunteitasi esiin tällä tavalla, tai ylipäätään valintaa kohdata niitä, mutta jos on joku johon voit luottaa ja joka ymmärtää, niin on ihan jees käydä asioita läpi senkin kanssa.

Sitten on vuorossa erilaisia asioita, joita en ees osaa eritellä ja käydä tässä läpi. Yks on kuitenkin päätös antaa anteeksi. On hyvä antaa anteeksi itsellensä, ja niille muille. Just niille. :) "Anteeksiantaminen ei tarkoita unohtamista. Se tarkoittaa otteen irrottamista toisen ihmisen kurkusta." Sulla on kunnia olla ihminen, joka valitsi elää täydellä sydämellä, valmiina kokemaan, suremaan, antamaan anteeksi, rakastamaan kaikesta huolimatta haavoittuvaisena, ja antamaan omastaan, jos vain haluat. Se on todellista elämää. Silloin asiat todellakin tuntuu. Voisi melkein sanoa, että aistit paranee samalla. Näet selkeämmin, kuulet paremmin, haistat ja maistat.. ja tunnet. Maailma on värikkäämpi. Koska ihminen ei voi sulkea pois vain osaa tunteistaan. Ei voi sulkea pois negatiivisia tunteita, sulkematta samalla positiivisiakin. Toivottavasti just sä saat tästä ajatuksesta kiinni.


Kuitenkin pitää muistaa, että vaikka sä päättäisit olla henkilö, joka elää
täydellä sydämellä edellä mainitun kuvauksen mukaisesti, kaikki ei päätä samoin. Välttämättä ne ongelmat ei kokonaan silloinkaan ratkea. Voi olla että joku sun tuttu jatkaa samaa rataa, ihan kuin teidän välillä mitään ei olis ikinä tapahtunutkaan, eikä ole valmis puhumaan asioista. No, et sä voi väkisin ketään muuttaa, täytyy tyytyä rukoilemaan ja rakastamaan (vaikkakin sitten etänä). Tärkeää on kuitenkin, että teit oman osuutesi siihen asti kun pystyit.

Jos tämä asia kolahti, niin suosittelen lämpimästi William Paul Youngin kirjaa Autiotalo. Aivan mieletön kirja. :) Varoitus: ei sisällä uskonnollista/lakihenkistä tekstiä. Kyseinen kirja on mua auttanut tajuamaan, tuntemaan, jatkamaan. 

Oon huomannut, että kun jotakin mieltä vaivaavaa asiaa ei käy asianomaisen ihmisen kanssa läpi, niin se jää kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Vuosien päästäkin voi tajuta näkevänsä edelleen jopa unia asiaan liittyen. Ja olen myös huomannut miten tuo haamu katoaa, kun asiasta saa puhuttua. Oon vaan ihmetellyt, että oonko mä muka ainoa ihminen, ketä asiat jää vaivaamaan? Tuskinpa vain. Kauhean monet vain valitsevat elää haamunsa kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti